Yleistä rodusta
Himalajan vuoristoseudun hyvän onnen lähettiläs.
kuva: © Florian Rommel
Tiibet on hyvin karu ja köyhä maa, jossa vallitsevat ankarat sääolosuhteet. Talvet ovat purevan kylmiä, mutta kesällä voi olla paahtava helle. Kotimaansa säälimättömissä luonnonolosuhteissa on tiibetinterrieristä kehittynyt uskomattoman kestävä ja erittäin sopeutumiskykyinen rotu. 70-vuotisen taipaleensa aikana läntisellä pallonpuoliskolla ne eivät ole kadottaneet elinvoimaisuuttaan ja sitkeyttään. Tiibetinterriereissä on havaittu perinnöllisiä silmäsairauksia, muutoin sitä pidetään yhä yhtenä maailman terveimmistä ja pitkäikäisimmistä roduista.
Ulkomuoto
Ulkomuodoltaan tiibettiläinen on sopusuhtainen ja tasapainonen keskikokoinen koira, säkäkorkeuden ollessa 36-41 cm. Runko on neliömäinen, tiivis ja voimakas. Sukupuolileima on selvä; urokset ovat selvästi narttuja kookkaampia ja vankkarakenteisempia. Pää on keskipitkä, korvat riippuvat, V-muotoiset. Häntä on keskipitkä ja terhakalla kierteellä selän päällä. Erikoisuutena ovat takaraajat, joiden kintereet ovat hyvin alhaalle sijoittuneet. Tämä ominaisuus yhdessä poikkeuksellisen tasapainoaistin kanssa on mahdollistanut taiturimaisen liikkumiskyvyn vaikeakulkuisessa vuoristomaastossa. Talven viimoilta ja kesän helteiltä tiibettiläistä suojaa kaksinkertainen karvapeite, joka koostuu tiheästä pohjavillasta ja koko koiraa verhoavasta pitkästä peitinkarvasta.
Karvapeite
Tiibetinterrierin karvapeite ei runsaudestaan huolimatta ole niin vaativa hoidoltaan, kuin ensi silmäyksellä saattaisi luulla. Perusteellinen kampaus kerran viikossa riittää pitämään turkin kunnossa. Hoitamattomastakaan turkista ei irtoa karvoja vaatteisiin ja huonekaluihin, mutta ilman säännöllistä kampaamista pohjavilla paakkuuntuu tiiviiksi huopalevyiksi, joiden avaaminen on sangen työlästä ja hankalaa. Suklaan- ja maksanruskeaa väritystä lukuunottamatta ovat kaikki värit sallittuja, joskin valkoista väriä kerrotaan Tiibetissä pidetyn parhaimpana.
Luonne
Tiibetinterrierin rotumääritelmässä mainitaan koiran luonteesta mm. että se on valpas, älykäs ja urheilullinen, sekä pidättyväinen vieraiden suhteen. Määritelmä on kovin niukkasanainen, mutta tyhjentävää kuvausta rodun luonteesta lieneekin mahdotonta antaa, sillä niin monivivahteisen persoonallisia tiibettiläiset ovat luonteeltaan. Jokainen niistä on yksilöllisen omaleimainen, kahta samanlaista koiraa ei tapaa koskaan.
Tiibetinterrieri on aito ystävä. Siinä on valtava tunnelataus kiintymystä ja sydämellisyyttä isäntäväkeään kohtaan. On totta, että tiibettiläinen voi toisinaan vaikuttaa välinpitämättömän piittaamattomalta vieraita kohtaan, sillä siinä on pieni annos samaa itsetietoista arvokkuutta, jota tavataan itämaisissa vinttikoiraroduissa. Mutta jos ryhtyy hieromaan tuttavuutta tiibetinterrierin kanssa, siitä saa nopeasti vilpittömän uskollisen ystävän.
Tiibetinterrieri on aito ystävä. Siinä on valtava tunnelataus kiintymystä ja sydämellisyyttä isäntäväkeään kohtaan. On totta, että tiibettiläinen voi toisinaan vaikuttaa välinpitämättömän piittaamattomalta vieraita kohtaan, sillä siinä on pieni annos samaa itsetietoista arvokkuutta, jota tavataan itämaisissa vinttikoiraroduissa. Mutta jos ryhtyy hieromaan tuttavuutta tiibetinterrierin kanssa, siitä saa nopeasti vilpittömän uskollisen ystävän.
Historia
Kotimaassaan Tiibetissä rotua kasvatettiin luostareissa, sillä niiden uskottiin omaavan onnea tuottavia kykyjä. Lamat eivät milloinkaan myyneet koiriaan, niitä ei edes näytetty muukalaisille, koska niiden silloin pelättiin menettävän salaperäiset ominaisuutensa onnentuojina. Silloin tällöin tiibetinterrierejä kuitenkin lahjoitettiin korkea-arvoisille merkkihenkilöille suurimpina mahdollisina kunnianosoituksina.
Myös köyhillä paimentolaisilla oli näitä koiria - ne polveutuivat samoista kantavanhemmista kuin luostarikoiratkin, mutta olivat edellisiä vankkarakenteisempia ja kookkaampia. Niiden tärkeimpänä tehtävinä oli palvella isäntäväkensä apuna lammaspaimenina, sekä vaeltelevien paimentolaisheimojen turvana ja johdattelijoina vaikeakulkuisilla vuoristopoluilla.
(Rodulle länsimaissa annettu nimitys tiibetin t e r r i e r i on siis täysin harhaanjohtava.)
Ensimmäiset rodun yksilöt toi Eurooppaan 20-luvulla Intiassa työskennellyt englantilainen naislääkäri Dr. A.R.H. Greig, joka sai Tiibetistä lahjaksi useita korkealuokkaisia, sekä paimentolais- että luostarialkuperää olevia yksilöitä. Hän kasvatti rotua kennelnimellä OF LAMLEH useita vuosikymmeniä aina kuolemaansa 1972 saakka. Dr. Greigin merkitys rodulle on kiistaton - voimme liioittelematta sanoa, että ilman hänen mittavaa työpanostaan tiibetinterrierin hyväksi, meillä tuskin olisi tänä päivänä onnea tuntea tätä viehättävää rotua laisinkaan !
Rodun ensimmäinen kasvattaja Suomessa on vapaaherratar Eva Wrede, jonka AV RABBELUGN kennelin koirista maamme tiibetinterrierikanta neljä vuosikymmentä takaperin sai alkunsa. Rodun suosio on kasvanut maassamme tasaisesti ja tänä päivänä tiibetinterrierin kasvatukseen vihkiytyneitä henkilöitä on maassamme parikymmentä. Mikään myyntitilastoja hallitseva muotirotu ei tiibettiläinen kuitenkaan ole ja useimmat rodun kasvattajat toivovat hartaasti, ettei siitä sellaista koskaan tulisikaan.
Tiibetin pieni lammaskoira soveltuu niin kokonsa, kuin luonteensakin puolesta mainiosti seurakoiraksi sekä maaseudulle, että kaupunkiin. Ryhdikkään olemuksensa ja upean turkkinsa ansiosta voi tiibettiläisestä saada myös näyttävän näyttelykoiran. Ken kerran on hankkinut oman tiibetinterrierin, pysyy varmasti rodulle uskollisena koko ikänsä. Rodun piirissä on myös hyvin yleistä, että näitä koiria on perheessä kaksittain. Liekö silloin myös hyvä onni perheen myötä kaksinkertaisena !
Tuula Plathan
Vuosikirja 1980 (Vuosipäivitykset toimittajan tekemiä 2003)
Myös köyhillä paimentolaisilla oli näitä koiria - ne polveutuivat samoista kantavanhemmista kuin luostarikoiratkin, mutta olivat edellisiä vankkarakenteisempia ja kookkaampia. Niiden tärkeimpänä tehtävinä oli palvella isäntäväkensä apuna lammaspaimenina, sekä vaeltelevien paimentolaisheimojen turvana ja johdattelijoina vaikeakulkuisilla vuoristopoluilla.
(Rodulle länsimaissa annettu nimitys tiibetin t e r r i e r i on siis täysin harhaanjohtava.)
Ensimmäiset rodun yksilöt toi Eurooppaan 20-luvulla Intiassa työskennellyt englantilainen naislääkäri Dr. A.R.H. Greig, joka sai Tiibetistä lahjaksi useita korkealuokkaisia, sekä paimentolais- että luostarialkuperää olevia yksilöitä. Hän kasvatti rotua kennelnimellä OF LAMLEH useita vuosikymmeniä aina kuolemaansa 1972 saakka. Dr. Greigin merkitys rodulle on kiistaton - voimme liioittelematta sanoa, että ilman hänen mittavaa työpanostaan tiibetinterrierin hyväksi, meillä tuskin olisi tänä päivänä onnea tuntea tätä viehättävää rotua laisinkaan !
Rodun ensimmäinen kasvattaja Suomessa on vapaaherratar Eva Wrede, jonka AV RABBELUGN kennelin koirista maamme tiibetinterrierikanta neljä vuosikymmentä takaperin sai alkunsa. Rodun suosio on kasvanut maassamme tasaisesti ja tänä päivänä tiibetinterrierin kasvatukseen vihkiytyneitä henkilöitä on maassamme parikymmentä. Mikään myyntitilastoja hallitseva muotirotu ei tiibettiläinen kuitenkaan ole ja useimmat rodun kasvattajat toivovat hartaasti, ettei siitä sellaista koskaan tulisikaan.
Tiibetin pieni lammaskoira soveltuu niin kokonsa, kuin luonteensakin puolesta mainiosti seurakoiraksi sekä maaseudulle, että kaupunkiin. Ryhdikkään olemuksensa ja upean turkkinsa ansiosta voi tiibettiläisestä saada myös näyttävän näyttelykoiran. Ken kerran on hankkinut oman tiibetinterrierin, pysyy varmasti rodulle uskollisena koko ikänsä. Rodun piirissä on myös hyvin yleistä, että näitä koiria on perheessä kaksittain. Liekö silloin myös hyvä onni perheen myötä kaksinkertaisena !
Tuula Plathan
Vuosikirja 1980 (Vuosipäivitykset toimittajan tekemiä 2003)
